Blogi taas ollut vähän hiljaiselolla mutta on ollut syitäkin siihen meillä kaikilla.
Nyt kuitenkin kerron (Erica) vähän eilisestä Jessin ratsastuksesta, kun hypättiin vähän ja mentiin puomeja :)
Janica tuli kuvailemaan ja vähän valmentamaan meitä. Ei olla koskaan ennen mitään hypätty joten piti aluksi vähän testailla, että miten mihinkin heppa reagoi.
Alotin itsenäisesti verkkaamalla tavalliseen tuttuun tapaan ympyröillä. Jessi tuntu jo heti alkuun olevan hyvin kuulolla ja selkeästi tajusi mitä tänään tehdään ja oli ihan innoissaan ;) Otin verkkaillessani kaikki askellajit ympyröillä läpi, jonka jälkeen alettiin tulla toisessa päädyssä olevaa kolmen puomin sarjaa mikä oli ns "ympyrän kaaren" muodossa. Aloitettiin tulemalla ravissa. Aluksi Jessi yritti jotain pieniä pelleillä mutta pienen keskustelun jälkeen tuli tosi hyvin! Kun alkoi kulkemaan hyvin lisättiin kentän puoleenväliin kaksi vähän pelottavemman väristä puomia. Ne sujuivat jo heti alkuun hyvin.
Kun alkoi ravissa sujumaan hyvin, pidenneettiin etäisyyksiä ja alettiin tulla laukassa puomeja. Tultiin samalla tavalla kun ravissa.
Alettiin tulla pientä ristikkoa, kun puomit sujuivat jo ihan hyvin.
Laitettiin toiseenkin päätyyn kavaletti, ja tultiin ristikkoa ja tuota vähän niinkuin isona ympyränä muutama kierros.
Nostettiin ristikko pystyksi, en ole ihan varma paljonko on mutta about 40cm
Mentiin loppuun vielä kerran 60cm kun poni oli niin innoissaan :D Molemmille jäi varmasti tosi hyvä fiilis (;
Kuvattiin Janican kanssa tallipäivä, jota en ole vielä ehtinyt muokkailemaan, mutta tulee varmasti ensi viikon aikana tänne :)
lauantai 28. kesäkuuta 2014
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Kouluponi?
Hepisu kaikille ja hyvää kesää viimeisen kerran! Erica postaa täällä taas. Huomenna on pitkään odotettu leirille lähtö. Annu lähti jo tänään omalleen.
Asiaan eli Jessin kanssa puuhailuun! Ollaan tuuppailtu kunnolla ja on alkanut mennä jo tosi hyvään suuntaan! En nyt jaksa enempää kertoilla, kuvat kertovat enemmän :)
Asiaan eli Jessin kanssa puuhailuun! Ollaan tuuppailtu kunnolla ja on alkanut mennä jo tosi hyvään suuntaan! En nyt jaksa enempää kertoilla, kuvat kertovat enemmän :)
| Askel venyyy |
| Meiän äiti on aika pro kuvaaja.. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)