Sivut

tiistai 9. syyskuuta 2014

Erican ratsastushistoria

Moikka! Mulla (Ericalla) on solisluu murtunut, ja vielä viisi viikkoa ilman ratsastusta, joten nyt on aikaa tännekkin kirjoitella :) Annu ainakin tulee luultavasti postaamaan lähiakoina omia kuullumisiaan. Viiden viikon jälkeen siis yritän tehä normi ratsastuspostauksia, Annu varmaan ainakin sitä ennen jo :)

Nyt päätin kuitenkin tulla kirjoittamaan teille jotakin mun ratsastushistorian näistä viime vuosista kun oon säännöllisesti ratsastanut. Kertokaa toki jos ootte itsekkin tehneet tällaisia :)
Keväältä otettu kuva, ennenkun alettiin aktiivisemmin valmentautumaan, tästä ollaan vähän kehitytty...
Aloitin vakituisesti vuonna 2010 käymään ratsastuskoulussa, missä melkein jokainen heppatyttö on ratsastamisen aloittanut. Meillä oli hyvä opettaja ja opin hyvin perusasiat, mutta näin jälkeenpäin kun mietin tuntimääriä.. 12 ratsastajaa tunnilla kuullostaa järkyttävältä nykyään. Noin vuoden päästä meillä ratsastuskoulussa vaihtui opettaja joka ei vaikuttanut aivan yhtä pätevältä kun edellinen. En kuitenkaan tuolloin ymmärtänyt laadun päälle yhtikäs mitään.
Santtu 2014 kesällä
Vuonna 2011 ja 2012 vaihteessa jotenkin päädyin yksityistallille hoitamaan jo todella iäkästä lämppäri ruuna Santtua, joka ikävästi tänä kesänä laukkasi vihreämmille laitumille :( Yksityistallille siirtyessäni aloin ymmärtämään jotain laadun päälle. Santtu on myös varmasti hevonen joka on elämäni aikana opettanut minulle eniten, ja tulen hepan aina muistamaan.



 Ratsastin vielä jonkun aikaa ratsastuskoulussa, kunnes löysin arabitamma Nomin. Nomia vuokrasin noin puolivuotta saaden itse sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Aloin myös käydä yksityistunneilla ja opin todella paljon varsinkin koulupuolella. Nomin päätin lopettaa omista syistäni talvella 2013.


Samisena talvena kuulin, että samalla tallilla jossa Santtu ja Nomi asuvat eräs Jessi niminen poni etsiskelee vuokraajaa. En ollut koskaan nähnyt, kun ponilla ratsastettiin ennenkun itse hyppäsin selkään. Ihastuin heti poniin ja päädyin aloittamaan vuokraamisen ja tyytyväinen olen ollut :) Nykyään pyritään valmentautumaan niin esteillä kun koulussa säännöllisesti tulevaisuudessa pieniä kisoja silmällä pitäen,, (;

Tällainen on lyhennettynä mun jonkinlainen ratsastushistoria, laittakaa kommentteja mitä piditte :)!